Käytännön ohjeita

- Kaikki työsuoritukset ovat samanarvoisia eli 1 tovi/tunti.

- Stadin Aikapankki ei ole yhdistys. Se ei vastaa jäsentensä tekemistä ratkaisuista, ja kaikki palvelujen vaihdot tehdään osapuolten omalla vastuulla.

- Alaikäiset voivat liittyä mukaan vain vanhempien suostumuksella.

- Jos tovityöhön liittyy matkakuluja, kustannusten korvaamisesta on hyvä sopia osapuolten kesken etukäteen. Matkakulut voidaan korvata joko toveina (suositus) tai euroina. Kannattaa sopia vaihdoista ensisijaisesti lähellä asuvien kanssa, jolloin tätä ongelmaa ei ole.

- Aikapankissa ei ole tarkoitus käyttää rahaa. Joskus palvelu sisältää työajan lisäksi kuluja, esimerkiksi materiaalia tai tilavuokran. On suositeltavaa, että myös ne korvataan toveina, mutta asia voidaan sopia osapuolten välillä tapauskohtaisesti ennen vaihtoa.

- Jos samaa palvelua tarjotaan usealle henkilölle samaan aikaan, tovimaksut voidaan sopia eri tavoin aikapankin periaatteita noudattaen.

Esimerkki:
Vetäjä pitää tunnin mittaisen kurssin/opetuksen viidelle ihmiselle: Jaetaan osallistumismaksu (vetäjän kurssiin käyttämä kokonaisaika valmisteluineen) suhteessa osallistujamäärään. Jokainen osallistuja antaa 1 tovin, ja kertyneistä 5 tovista korvataan vetäjälle kokonaisaika. Loput tovit menevät aikapankin yhteistilille (administrator) tai kurssin yhteistilille, jos sellainen on perustettu. Saatuja toveja vastaavasti pidetään ryhmälle lisää opetusta.
 Kurssin vetäjä saa siis yhden tovin tekemäänsä tuntia kohden, ei useita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s